
Tiesitkö?
KOTIMAISUUS
Kaikki tuotteemme valmistetaan suomalaisena käsityönä tuotantotiloillamme Turussa.
Merkkinä tästä olemme saaneet avainlipputunnuksen.
Käytämme ensisijaisesti kotimaisia raaka-aineita paikallisilta pienyrityksiltä näin samalla tukien laajemmin suomalaista yrittäjyyttä.
INNOVATIIVISUUS
Ehtymätön kiinnostus estetiikkaan, käsityöhön, muotoiluun ja ennenkaikkea puuhun materiaalina saa meidät keksimään uusia menetelmiä työstää puuta ja luoda jotain uutta ja erilaista.
Lopputulos on useimmiten varsin pelkistetty muotoilultaan, mutta sisältää jonkin erityispiirteen tai katseenvangitsijan.
Hyvänä esimerkkinä Vendela- penkin raidoitus tai kalanruotonaulakon kuviointi.
SKANDINAAVINEN SELKEYS
SUUNNANNÄYTTÄJÄNÄ
Virtaviivaisuus ja selkeä muotokieli on meille erityisen tärkeää, sillä se mahdollistaa puun kauneuden päästä parhaiten esiin.
Muotoilun on myös kuljettava käsi kädessä käytännön toiminnallisuuden kanssa.
On ilmiselvää, että tuotteen tulee kestää aikaa ja elämää.
Kestävää tekoa, kestävää kehitystä.